sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntailounas

Vanhempani olivat meillä yökylässä, ja olimme sopineet, että siskoni miehineen tulee myös lounaalle suununtaina. Sehän tarkoittaa sitä, että menu velvoittaa.

Kävin viikolla Stockmannilla ja ostin sekä kuhafileitä että lohta palasen.
Niistä väkersin kuha-lohirullia, jotka maustoin suolalla, sitruunapippurilla ja tuoreella tillillä.
Asettelin rullat uuninkestävään astiaan, ripottelin rullille rosepippureita, lorautin päälle lasillisen chardonnay-valkoviiniä sekä reilusti kuohukermaa eikä muuta kuin uuniin (200C, noin 45 min).
Kuha-lohirullien kaverina tarjosin risottoa, josta jäi loppupeleissä uupumaan parmesan ja voi. Sisko tosin sanoi, että ripottele parmesan valmiin risoton päälle - liekö sama asia, mutta niin tein.

Mutta ennen kuin pääsimme nauttimaan pääruoasta,oli syötävä alkuruoka, joka oli juustoinen suppilovahverokeitto.
Pilkoin Marjexin pakastesuppikset  pienenpieniksi niinkuin myös sipulin ja  pyörittelin niitä voissa hetkisen. Sen jälkeen lisäsin kattilaan vettä, kasvisliemikuutiot ja annoin keitoksen kiehua varttitunnin verran.
Sen jälkeen maustoin keiton tomaattipyreellä, soijakastikkeella, rakuunalla ja mustapippurilla. Ja taas hetken kiehautus. Loppuhuipunnuksena lisäsin keittoon kuutioidun Koskenlaskija- juuston (koko paketti perusversiota). Se on siinä ja on hyvää.

Joimme lounaan jälkeen kahvit ja nautimme sisareni loihtimia herkullisia kuppikakkuja, joiden ohje löytyy hänen blogistaan.

Alkukeitto

Pääruoka

Cupcake

1 kommentti:

  1. Rohkeat mausteet suppiskeitossa. Arvaan, ettei sienen maku kuitenkaan peittynyt, jos kohtuuvella maustoit (ja taisi olla aikamoisen iso keitto). Mulla onkin kuivattuja suppiksia vähän jäljellä eli keittopuuhiin jahka haluan herkutella.

    VastaaPoista